Hidden Cottage

Hidden Cottage

tiistai 26. toukokuuta 2015

Välähdyksiä puutarhasta

Huh huh! Ihan pikkasen yllätyin, kun tulin kirjoittamaan tätä tämän blogin toista tekstiä, sillä ensimmäisellä on ollut jo yli 220 katsojaa!!! Kiitos teille kaikille kävijöille.

Tänään ajattelin näyttää teille mitä meidän pieneen puutarhan plänttiin olen istutellut. Eri asia mitkä kaikki tulevat kukkimaan saaati sitten menestymään. Tai enhän minä varsinaisesti itse puutarhaan ole istuttanut mitään, koska olemme vuokralla, on meillä kaikki joko ruukuissa tai säkeissä.

Tällä hetkellä varsinaisia kukkivia kukkia on meillä heti kun tullaan ovesta ulos Ikeasta ostetuissa ruukuissa jotka ovat tarkotuista varten olevissa tangoissa kiinni. Tai eihän ne varsinaisesti ruukkuja ole, mutta ajavat tarkoituksen paremmin kuin hyvin.

Värillisissä ruukuissa tuoksuvat ihanasti orvokit, verbenat luovat väriloistoa ja lobeliat antavat vielä odottaa kukkiaan. Runsauden sarven malliseen ruukkuun laitoin valkoisen surfinia petunian ja muutaman lobelian.
 Pihan perällä meillä, kuten lähes kaikilla englantilaisilla on "shed". Suomeksi shed on vaja, mutta englantilaisille shed on paljon enemmän kuin pelkkä vaja. Olen yöpynyt eräässä puutarhan perällä olleessa shedissa ja se oli kuin hotellihuone sisältä, ulkoa päin moista ei olisi uskonut. Meidän shed on kyllä ihan vain vaja, siellä säilytetään mm. herran golf-bägiä, ruohonleikkuria, toista muovista puutarhakalustoa, ruukkuja työkaluja jne. Amppeleissa meillä roikkuu kaksi kirsikkatomaattia ja mansikka. Mansikkaa kasvaa myös säkissä. Vajan vierellä olevat numeroidut astiat ovat meidän roska-astioita, vihreä pönttö on sekaroskis, sen takana kierrätysroskis ja edessä oleva laatikko on laseille tarkoitettu - täällä viedään yleensä sunnuntai-iltana roskis tien viereen josta roska-auto sen tyhjentää, sitten roskis kärrätään takaisin omalle paikalleen.


Sillä aurinkoisemmalla puolella pihaa on minun ruukkutarhani. Ruukuissa on niin ruusua (köynnös ja pensas) kuin pelargonioita hajuhernettä, krassia, liljoja, yrttejä, jne. Täällä myydään osa taimista varsin pieninä, ei vain netti puutarhakaupoissa vaan myös ihan puutarhamyymälöissä, joten pelottaa että mitä osasta tulee. Aidalla kasvaa muratti, jonka alan pikkuhiljaa itsekin mieltämään jo jonkun sortin kiroukseksi, sillä se kasvaa lähes missä vaan ja tukehduttaa kaiken muun alleen ja kuristukseensa.


Tässä on minun elämäni ensimmäinen greenhouse! Herra osti sen minulle että pääsen kasvattamaan, tai lue: kokeilemaan kasvatusta, tomaatteja, kurkkua, paprikaa, chiliä ja salaattia. Vinkkejä otetaan vastaan. On ihan kunnon kokoinen, molemmilla puolilla kaksi hyllyä, "walk in" versio. Olen muistanut sulkea hänet iltaisin ja avata aamupäivisin, että tuulettuu kunnolla, ja herra ankkuroi hänet maahan melko tukevasti ettei täällä välillä varsin navakasti puhaltava tuuli vie mukanaan.


Wisteria eli sinisade kukkii vielä hetken puutarhan perämme päällä, tiputellen hennon sinisiä kukkiaan maahan.


Rouva Lumiruusu pyysi päivän asu kuvia, joten päätetään tämä postaus kuvaan minusta tänään. Tunika on Seppälästä Great Girl mallistoa, ostettu muutama vuosi sitten. Pillifarkut on NA-clothingilta tilatut, alan selkeästi mieltymään enemmän ja enemmän siniseen vaatetuksessani, joku vuosi sitten en olisi moisia jalkaani laittanut. Sandaalit on täältä Englannista ostetut Clarksin sandaalit, muistaakseni jotain plus-mallistoa nekin. Tämän kuvaamisen mahdollistaa lauantaina Southamptonin Ikeasta hankkimani ihana peili.


torstai 21. toukokuuta 2015

Tervetuloa Salaisen Mökin maailmaan

Tästä se sitten alkaa! Mistä kaikesta tulen kirjoittamaan, en osaa ennalta sanoa. Kuvia tässä blogissa tulee olemaan paljon, niiden tasosta en aina voi mennä takuuseen.

Tämä blogi tulee kertomaan minun, Sarin, elämästä ulkosuomalaisena etelä-Englannissa, Hampshiressa. Elämääni liittyy olennaisena osana ystävät, käsityöt, puutarhanhoito, shoppailu ja tietysti My Other Half.

Joku saattaa ihmetellä blogin nimeä, no me nyt satutaan asumaan Salatussa Mökissä, oven pielessä on laatta "Hidden Cottage". Eli sen kun löydät, olet löytänyt meidät!


Kaikkia teitä, jotka olette tänne blogiin löytäneet, pyytäisin kertomaan kommenteissa mistä haluatte minun kertovan teille. Onko jotain joka askarruttaa mieltänne?